Minä sain tänään kaksikanavaisen masennuslääkkeen. Lääkäri oli puhelinreseptiin sanellut "vaihtokielto".

Se tuntuu aika sanoinkuvaamattoman typerältä, kun huomaa itkevänsä päivystävälle lääkärille tämän tiedustellessa ystävällisin silmin, että mikäs se tilanne nyt on. Minä olen löytänyt hyvän lääkärin, löysin sen oikeastaan jo alkuvuodesta. Löysin sellaisen lääkärin, joka on itsekin ollut hullu ja syönyt pällipillereitä. Vaikka se sanookin aina minulle, että "Sinulla ei ole päässä vikaa. Sellainen ihminen, joka on hullu, ei kykene tuntemaan kahta tärkeää tunnetta -syyllisyyttä ja häpeää. Ja ilman niitä tunteita, ihminen ei voi masentua. Sinä et siis ole hullu, vaan sinulla on tunteen ylikuormitus." Voi miten valtavan hienon kuuloinen diagnoosi, tunteen ylikuormitus. No, se kirjoitti kumminkin perjantaina sairauslomatodistukseen F32. Siinä se. Ei muuta. Työkyvyttömyysaika kaksi viikkoa ja nimi alle. Niin, se lääkäri on meillä vain päivystävänä. Siksi minun piti melkein itkeä terveyskeskuksen luukkutädille, jotta sain päivystävälle ajan asiassa, joka ei oikeastaan ole päivystysluonteinen. Yritin ensin valehdella, että kyse on aivan toisenlaisesta vaivasta, mutta lopulta oli pakko nöyrtyä ja ilmaista hienovaraisen verbaliikan keinoin, että hajoan, mikäli en saa sitä aikaa. Sanoin jokseenkin niin, että "Enkö minä nyt mitenkään voisi saada sitä aikaa", vaikka teki mieli sanoa, että "Pitääkö minun nyt jumalauta vetää ranteeni auki ja tulla sitten sinne ensiapuun. Saisinko minä sitten ajan sille lääkärille jolle haluan?".

Minä vein sen saikkulapun perjantaina esimiehelle. Punaiselle paholaiselle, joka ajattelee kaikkien työntekijöiden olevan patalaiskoja, kieroja juonittelijoita ja ajattelevan esimiehistään lähtökohtaisesti pahaa. Se sanoi torstaina minulle päin naamaa, työtovereiden täyttämässä auditoriossa, että "No sä se ny sitte oot aina kipee!" , kun kerroin meneväni kesken päivän päivystävälle. (Juu. Kävin torstainakin päivystävällä. Se ei ollut se hyvä lääkäri. Se oli joku Blommendahl, ihan kiva tyyppi, ei siinä mitään. Se kirjoitti minulle perjantaipäivän sairauslomaa pitkittyneen nielutulehduksen vuoksi. Ja penisiliinikuurin. Nestemäisenä. En vielä torstaina uskaltanut sanoa sille luukkutädille, että haluan sille hyvälle lääkärille, joka on itsekin hullu.) Perjantaina se punainen paholainen halasi minua ja hihkui "Voimahali!". Teki mieli oksentaa sen työpöydälle.

Niin. Tämä mukava ja hyvä lääkäri kirjoitti minulle perjantaina Cymbaltaa. Oikein mukavan värisiä pillereitä ja melkoisen trendikkään oloisessa pakkauksessakin. (Ja hävyttömän hintasia. Pakko olla hyviä.) Juu, mutta enhän minä sille huomannut sanoa, etten osaa niellä kapseleita. Tai pillereitä. Tai yhtään mitään hippusia, jotka voivat jäädä poikittain kurkkuun. (Olen aikaisemminkin, vuonna 2006 täällä kysynyt, tiedätkö Minisunin, sen D-vitamiinipillerin, jonka halkaisija on jotakuinkin kolme millimetriä. Minä pureskelen sen.) Yritin maanantaiaamuna ottaa sellaisen Cymbaltan. Tai oikeastaan yritin ottaa neljä sellaista. Siis en kerrallaan, vaan vuorotellen kokeilin. Toivoen, josko seuraava olisikin jokin superliukas ja omatoiminen kapseli, joka suorastaan solahtaisi jugurtin seasta nieluun. Kun ei se neljäskään siitä kielenpäältä sitten minnekään mennyt ja vatsalaukku oli jo aivan pullistunut kaikesta juomastani vedestä, päätin että tilaan lääkärille soittoajan.

Siinä odotellessa tutkailin hieman asioita ja tutustuttuani erityisen vakuuttavien keskustelupalstojen antiin, tulin siihen tulokseen, että haluan Cymbaltan tilalle Efexorin, joka vaikuttaa jokseenkin samalla tavalla ja samoihin paikkoihin aivoissa, mutta on kuitenkin sillä tavalla erityinen, että kapselin voi avata, kunhan muistaa olla purematta sen kapselin sisällä olevia rakeita. Niin todellakin, pakkausselosteessa tämä mainitaan kaiketi siinä "Kapseli tulee niellä kokonaisena veden kanssa"-lauseen rivinvälissä. Eihän se mukava ja hullu lääkäri sitä kirjoittanut, kun ei kerran sitä kapselia sen mielestä voi avata. Kirjoitti Cipralexia, jota minulla oli silloin aikaisemminkin. (Ja oli muuten alkuvuonnakin kun aloin saada paniikkikohtauksia. Paitsi etten syönyt sitä. Söin neljä päivää Opamoxia. Sitten lopetin senkin.) Eihän se lääkäri voi sitä tietää, että kapselin voi avata, vaikka Terveysportin lääketietokannassa ei sellaista mainintaa olekaan. Ja kyllä minä sen ymmärrän, että sillä on viisisataa potilasta siinä kädet ojossa, niin eihän se nyt yhden potilaan kapselinnielemiskyvyttömyyden vuoksi ehdi mihinkään farmaseuteille soitella. Ei sillä ole aikaa, kun siltä on ostettu vain päivystystä. Se on sellainen ostolääkäri. Se on varmaan porvari. Aika kiva silti.

Päätin olla lannistumatta ja soittaa kylän parhaaseen apteekkiin, jossa on ystävällisin palvelu ja miellyttävin ilma hengittämistä varten. Ja akvaario. Kysyin Efexor-kapselin avaamisesta ja farmaseutti piti hieman pidemmän tauon, kun sanoin, että "Ei, ei minulla sitä vielä ole kun minulla on Cymbalta, mutta minä siis en voi sitä ottaa kun en saa niellyksi. Ja siis Cipralexia on nyt reseptillä, mutta en minä sitä halua. Kun haluaisin kokeilla tätä kaksikanavaista. Ja kun minulla on sellaista tietoa, että Efexorin voisi avata, kunhan ei pure niitä rakeita ja juo paljon vettä päälle. Että osaatko kertoa, että voisiko sen avata. Että minä voisin sitten lääkärille sanoa, että kirjoittaisi sitä". Mukava ja asiallinen farmaseutti se sitten kumminkin oli. Soitti takaisin varmistettuaan asiaa lääketehtailijoilta. Ja kyllä, olin oikeassa.

[On olemassa ENTEROKAPSELEITA (kuten Cymbalta), joiden tarkoituksena on, että lääkeaine imeytyy vasta ohutsuolessa. Siksi enterokapselit ovat sellaisia, että ne kapselit itsessään kestävät vatsahappoja ja siksi niitä ei missään tapauksessa saa avata. Sitten on olemassa DEPOTKAPSELEITA, joiden tarkoituksena on, että lääkeaine imeytyy h-i-t-a-a-s-t-i ruuansulatuskanavassa ja niissä kapseleissa on yleensä sellainen pinnoite, mikä sulaa hitaasti ja siksi niitä ei myöskään missään tapauksessa saa avata. Mutta Efexorin kapselipas onkin tehty pelkästä liivatteesta ja sen kapselin sisällä olevat rakeet itsessään on pinnoitettu siten, että lääkeaine imeytyy h-i-t-a-a-s-t-i. Ja jokainen varmasti tässä kohdin äkkää aika nopeasti, että se liivatekapselihan liukenee jo matkalla, eli ei sillä ole mitään muuta tarkoitusta, kuin kuljettaa ne kivasti pinnoitetut valkoiset rakeet sinne vatsaan. Siksipä sen kapselin voikin huoletta avata ja lääketehtailijan suosituksen mukaisesti sekoittaa vaikkapa omenahilloon ja nielaista purematta.]

[Olen alkanut suunnitella farmaseutin uraa. Farmaseutiksi voi opiskella ainakin Helsingissä ja Itä-Suomessa. Siis yliopistossa.]

No, selvitettyäni mysteerisen kapselirakenteen, päätin soittaa uudelleen terveyskeskuksen luukkutädille ja tiedustella soittoaikaa sille mukavalle, hullulle lääkärille. Se oli ehtinyt jo lähteä. (Minkälainen päivystäjä lähtee töistä kesken päivän ja jättää kakkospäivystäjän päivystelemään?) No, pienehkön suostuttelun jälkeen sain kuitenkin soittoajan tiistaille. HUOM! Sain siis varattua päivystävälle lääkärille soittoajan seuraavalle päivälle, vaikka päivystysaikoja ei missään tapauksessa voi varata kuin kyseessä olevalle päivälle, ja vieläpä asiassa, joka ei sinänsä ole edes päivystysluonteinen. Alan olla aika mestari tässä puhelinrumbassa.

Tänään se lääkäri sitten soitti. Eikä se edes suuttunut, vaikka olin hyppinyt sen varpaille tässä lääkkeenmääräysasiassa. Tänään myös hain sen Efexorin apteekista. Se ei ollut ollenkaan niin kivan värinen kuin se Cymbalta (päätin muuten antaa ne 24 kuolaamatonta kapselia äidilleni joululahjaksi, kun sille on määrätty niitä kans. Se osaa niellä ainakin kolmetoista tablettia yhdellä kertaa.), eikä ollenkaan niin hienossa paketissa. Farmaseutti sattui muuten olemaan se sama, joka selvitteli niitä rakeita. Aikamoista kyllä, kun siinä oli kuitenkin neljä muutakin kassaa auki, että mun vuoronumeroni osui just sille. Se katsoi mua aika säälien ja kysyi, että "Kertoihan lääkäri, että tästä voi sitten tulla aika ikäviä sivuoireita näin alkuun. Että älä ihan heti sitten säikähdä tai luovuta." Mulle ei ole ikinä sanottu noin. Korkeintaan kerrottu, että alkuun voi tulla vähän jotain päänsärkyä, mutta kyllä se siitä. Aloin olla hieman huolissani niistä sivuoireista, eikä päätökseni olla lukematta pakkausselostettakaan oikein pitänyt. Siitä huolimatta päätin antaa mennä.

Huomenna minä vihdoin aloitan kaksikanavaisen masennuslääkkeen.