Semmoinen koulutus jolla ei töitä sitten saakaan.

Semmoinen koulutus, joka ei oikeastaan ole edes koulutus, jokin esimaistiainen ehkä, jos sitäkään. Koulutus, joka avaa ovia tulevaan -lisäopiskeluun.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ammatti tämä ei ole, ei missään nimessä. Tai ainakaan minä en tiedä ketään, joka toimisi tämännimisessä työssä. Useimmat tällaiset ihmiset ovat siwan kassalla tai laskemassa olutta hanasta, etsivät samalla parempaa, mutta kun on niin kovin vaikea saada koulutusta vastaavaa työtä. No on kai se vaikeaa, kun ei sellaista taida edes olla.

Olen hieman kateellinen niille ihmisille, jotka opiskelevat jonkin selkeän ammatin, niin kuin nyt vaikka autonkuljettaja. Jos sanot olevasi autonkuljettaja, on itsestään selvää että työksesi sinä kuljetat autoja. Siivooja siivoaa, radiojuontaja juontaa radiossa, liikunnanopettaja opettaa liikuntaa.. mitä minun pitäisi tehdä? On aika hemmetin rankkaa olla artesaani.

 

Olen aina kuvitellut, että kun opiskellaan itselle jokin ammatti, mennään töihin. Ilmeisesti tämä ei aina pidäkään paikkaansa.

Olen hyvin katkera siitä, että olen valinnut alani väärin. Minun olisi kannattanut opiskella mieluummin jokin vähemmän ’mukavalta tuntuva’ tai ’kivalta kuulostava’ ammatti, vaikka sellainenkin vielä, josta en olisi aiemmin tiennyt mitään. Nyt olen valinnut turvallisen vaihtoehdon, harrastusteni ja aikaisempien kiinnostusteni pohjalta ja kuinka on käynyt. Voin jopa sanoa, että olen mennyt sieltä mistä aita on matalin, vaikka toisaalta, ei kai sitä viisitoista-kuusitoistavuotiaalta voi muutakaan olettaa. Mutta minä luulin silloin olevani ’kaukaa viisas’ ja varmistavani suhteellisen ongelmattoman tulevaisuuden.

 

En voi sanoa, että opiskeluaikani olisivat menneet täysin hukkaan. Ei, eivät ne elämännäkökulmasta ole todellakaan hukkaan menneet, mutta ammatillisesta näkökulmasta todella penkin alle. Elämässä ja ihmisyydessä kasvu kun ei kauheasti pankkitiliä kasvata, vaikka sinne lapsilisät kerran kuussa kolahtavatkin.

 

Tiedän, että on paljon minua ’huonompiosaisiakin’, tässä asiassa. On paljon sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta ole halunneet/jaksaneet/pystyneet suorittamaan opintojaan loppuun, tai edes alkuun. Kelluvat semmoisessa eipäs-juupas -tilassa, odotellen milloin kolahtavat pohjalle. Minulla sentään on toisen asteen ammatillinen perustutkinto, joten olen kelpuutettu ainakin työttömyysrahoille.

 

Mutta tähän on nyt tultu, ammattikorkeakouluun on haettu, valintakokeissa on oltu. Ja itse asiassa vielä semmoiselle alallekin, joka minua kiinnostaa. Mikään kovin ’mediaseksikäs’ tai houkutteleva ala se ei todellakaan ole, vaikka toisten auttamisesta onkin kyse. Mutta opiskelu tulee olemaan todella tylsää ja tasaisen tappavaa lukemista ja tenttimistä, siitä on palkitsevuus kaukana. Työ itsessään voi myös olla hyvin kuivaa, vaikkakin tarpeellista ja eräällä tavalla myös mielekästä. Mutta brassailemaan ei silläkään luokkakokouksissa pääse.

 

Olenhan minä kyllä sillä tavalla etuoikeutetussa asemassa, että minulla on työssäkäyvä mies. Huomio kannattaa kiinnittää siihen seikkaan, että työn laatu on vakituinen. Näin ollen suuren suurta huolta huomisesta ei tulisi kantaa, vaikkei palkan suuruus olekaan kovin päätähuimaava. Pystymme me jokapäiväiset leivät hankkimaan, vaikka eräistä mukavista ja piristävistä tavaroista ja harrastusvälineistä onkin täytynyt luopua. Mutta niiden aika on sitten jälleen tulevaisuudessa, tosin takuita en voi antaa, voin ainoastaan toivoa kovasti. Voin vain toivoa että joskus minusta tulisi ihan tavallinen ihminen.