Olen niellyt ensimmäisen pällipillerini. Tai oikeastaan puolikkaan siitä.

Minulla on erittäin paljon ongelmia pillereiden kanssa, mutta en vielä koskaan ole muistanut lääkäreille sanoa, että niin, minä en sitten pysty nielemään pillereitä.

Tiedättekö minisun-pillerin? D-vitamiinia. Se on semmoinen, olisko 3mm halkaisijaltaan.
Minä pureskelin sen.

Lapsena, minulle määrättiin johonkin vaivaan semmoisia tautisen isoja kapseleita, semmoisia muovipäällysteisiä, kaksivärisiä, joita ei olisi saanut rikkoa.
Minä avasin ne ja ripottelin muruset makkaravoileivän päälle.

E-pillereitä en ole koskaan hankkinut. Vaikea arvata miksi?

Fortal (ei varmaan valmisteta edes enää, semmoinen "flunssalääke") oli järkyttävän pahan makuista.
Vieläkin tulee karsea maku suuhun, kun kuvittelenkin sitä.
Mutta nämä muut peruslääkkeet, niinkuin ketoriinit ja aspiriinit menee ihan sujuvasti, eikä ne oikeastaan maistu mun mielestä yhtään miltään.
Rautatabletit oli tosi kivoja, kun niistä jäi murusia hampaankoloihin. Ihan kun olis romurautaa suussaan liottanut.

Synnärilläkin aikoinaan itkin, kun minulle annettiin kämmenen kokoisia kapseleita ja kärttyinen hoitaja odotti vieressä että minä saan sen nieltyä.
Kun muuta ei nyt ole tarjolla. Nielet vaan. Otat mehua ja nielet, ei se nyt niin vaikeeta voi olla.
No kyökkäilin siinä aikani ja syljin sen klöntin siihen tarjottimelle.
"Noin. Saisinko mä nyt jotain pienempiä?"

Mutta, en ole tosiaan saanut aikaiseksi lääkäreille sanoa.
Kiitos, saisinko rautani nestemäisenä.
Kiitos, saisinko depressiolääkitykseni nestemäisenä.